Pennusta aikuiseksi

Jokainen koiranomistaja varmaan tietää ne mantrat, joita hoet, että tämän teen sitten toisen seuraavan koiran kohdalla. Itsellänikin niitä on ollut ja on vieläkin.

Mutta sitten kun alat elää sitä arkea yksin yhden vilkkaan ja haastavan koiran ja vilkkaan pennun kanssa, huomaat että kriteerit alkaa laskea mystisesti :) Siinä vaiheessa kun Nooa oli ollut viikon, olin ehtinyt opettaa sen jo istumaan, katsekontaktin, luopumisen yms. Kina osaa tulla naksutuksesta luokse ja iskeä peppunsa maahan jos sille päälle sattuu :) Lenkillä se kulkee mukana vapaana pääasiassa, joten siinäkin oppi on ollut lähinnä luokkaa, että Nooan päälle ei hypitä jos Nooa on remmissä.

Kinahan oli jo 10 viikkoa tullessaan Suomeen, Nooa taisi olla samaa luokkaa meille saapuessaan. Kummatkaan ei kertaakaan itkeneet öisin tai muutoinkaan ikäväänsä, uusi koti ja uudet ihmiset otettiin avosylin vastaan ja maailma kohdattiin häntä tötteröllä. Väkisinkin pistää miettimään, että onko sitten parempi, että se pentu lähtee synnyinkodistaan nuorempana, joka toki pidentää uudessa kodissa hyvän sosiaalistumisen kautta vai olisiko sittenkin parempi, että pennut luovutettaisiin vasta vanhempana. Jotkut himoharrastajathan käyttävät (teko)syynä erinäisiin ongelmiin sitä, että pentu on tullut vasta yli 8-viikkoisena kotiinsa.

Kina on monintavoin isoveljensä kaltainen, mutta monin tavoin myös erilainen. Se on hurjan reipas ja rohkea, on uusissa paikoissa kuin kotonaan, ei jännitä montaakaan asiaa, rakastaa kaikki ihmisiä silmittömän paljon, autoilee hiljaa ja kauniisti ja on utelias ja innostunut asioista. Varjopuolena on hyperaktiivinen ja huono rauhoittumaan luonnostaan.



Eilen illan olivat Nooan kanssa mukanani töissä ja voi sitä vauhdin määrää, kun kaksikko leikki ja riehui ison neuvottelutilamme kokolattiamatolla. Kinaa ei jännittänyt vaihtuvat lattiamateriaalit, kynnykset tai isot avoimet tilat. Kaikki vieraat ihmiset otettiin avosylin vastaan ja jatkojohdot tuli maisteltua. Toivomme kovasti että typy pysyy samanlaisena kasvaessaan :)

Pentuelämän ainut varjopuoli on edelleen Nooan nuiva suhtautuminen pentuun kotioloissa. Työpäivät ovat keskenään ja itse kotona ollessakin saa vähän toisella silmällä valvoa. Nooa ei ole kovin ihastunut eikä rakastunut pentuun meinaan. Ei se mitenkään tappomeiningillä ole, mutta tekee erittäin jämäkästi selväksi, että hänen reviirilleen ei olisi asiaa.

Kommentit