Hetki, jona maailma romahti

Meillä oli hieno viikonloppu, joka huipentui sunnuntain ilta-auringossa tehtyyn lenkkiin. Katsoin koiraa täynnä ylpeyttä ja totesin että en voisi sitä enempää rakastaa. Kaikki oli hyvin, koekalenteria varovasti katseltu ja odotuksia laitettu kesälle.



Aikaisin aamulla viiden aikaan kuitenkin maailma muuttui hetkessä. Heräsin ääneen kuin koira tekisi vimmatusti petiä. Nopea vilkaisu ja tajusin heti, että nyt on tosi kyseessä. Koira makasi lattialla rajusti kouristellen. Kohtaus oli ohi minuuteissa ja minua katsoi todella hämmentynyt pieni koira. Silittelin ja rauhoittelin. Mentiin yhdessä sohvalle makoilemaan. Koira oli rauhallinen, kaikki oli hyvin taas.

Soitin eläinlääkärille.  Ei kiirettä, tulkaa keskiviikkona. Otetaan verikokeet ja katsellaan, kuulostaa epilepsialta. Lähdettiin metsään kävelemään, Nooa oli oma itsensä, juoksenteli innoissaan, jäljesti eläimiä, leikki risuilla. Kaikki epileptikkoja omistavat lohduttivat, että joskus tulee vain se yksi kohtaus koko elämässä. Ota rauhassa.

Mutta sitten tuli se toinen kohtaus. Söin sohvalla, koira istui vieressä kerjäämässä tapansa mukaan. Näin miten sen katse lasittui ja ehdin juuri nostaa lattialle ennenkuin toinen kohtaus iski päälle. Heti kun kohtaus oli ohi, hyppäsi ruokavaras Nooa takaisin sohvalle ja vei ranskalaisen. Se vähän helpotti oloani, mutta sisälle syntyi jäytävä pelko siitä, että menetän parhaan ystäväni.



Uusi soitto eläinlääkäriin ja saatiin tunnin päähän peruutusaika. Verikokeissa ei mitään ihmeellistä, potilas oli vallan reipas ja jopa pusutteli hoitajankin itselleen hyvin epänormaaliin tapaan. Kun tullut jo kaksi kohtausta vuorokauden sisään, niin lääkitys aloitettava sanottiin. Kotimatkalla soitin Aistiin. Saatiin keskiviikoksi aika neurologille ja pyyntö olla aloittamatta lääkitystä,  jos kohtauksia ei tule lisää. Eläkää normaalisti oli hoitanee lääkäriin ohje.

Illalla siis pakattiin itsemme vielä autoon ja lähdettiin tunnistusetsintäkurssille normaaliin tapaan. Lääkettä ei laitettu iltaruokaan, mutta eipä kyllä tullut sitten itse paljoa nukuttuakaan yön aikana. Koira onneksi nukkui kuin tukki. Nyt vaan toivotaan, että kohtauksia ei tule lisää ja neurologi vahvistaa diagnoosin keskiviikkona.


Kommentit

Lähetä kommentti