You don't get the dog you want, you get the dog you need

Otsikon lause on Cesar Millanin. En muuten miehestä perusta, mutta viimeaikoina minusta on alkanut tuntua että tässä asiassa hän on oikeassa.

Kun olin ottamassa koiraa, päädyin shelttiin rotuna, koska aiemman kokemukseni perusteella sheltti on perushelppo, pienehkö koira, joka on helppo ottaa mukaan jokapaikkaan, pehmeytensä vuoksi helppo kouluttaa ja ei välitä vaikkei viikkoon peruslenkkeilyä kummempaa tapahtuisikaan. Ja tottakai tiesin, että rodun sisällä on vaihtelua, kuten aina. Pienoinen shokki silti kohtasi minua, kun tajusin saaneeni sheltin joka on vastakohta liki kaikelle.

Nooa 10vko minulle tullessaan
Nooa ei ole missään nimessä ollut helppo koira, mutta en siltikään vaihtaisi päivääkään pois. Toki nyt kun alan oikeasti tuntea koirani, olisi paljon asioita, jotka tekisin toisin alusta saakka. Nooa on reaktiivinen, impulsiivinen, äärimmäisen häiriöherkkä, ympäristöään haukan lailla tarkkaileva ja kaiken huomaava, kiihkeä, nopea, itsepäinen, kova ja helposti stressaantuva. Toisaalta sillä on järjetön moottori, se jaksa treenata tuntitolkulla, toimintakyky ei ole loppunut vielä missään tilanteessa ja se tekee aina kaiken sataviiskyt lasissa. Sille on ihan sama treenataanko tokoa hallissa, paimennusta mutaisella pellolla, jälkeä vesisateessa, agilityä helteessä tai henkilöhakua pakkasessa, se on aina yhtä innoissaan ja yleensä vielä kaikessa tekemisessään aika hemmetin hyvä!

Henkilöhakua treenaamassa
Mutta olemalla itsensä, Nooa on takuulla opettanut minulle miljoonasti enemmän kuin mitä helpompi koira olisi voinut opettaa. Tämän koiran kanssa on oppinut lukemaan koiraa ihan eri tavalla kuin ennen, ennakoimaan, suunnittelemaan, soveltamaan, etsimään ratkaisuja ja ymmärtämään ongelmia. On oltu taivaissa ja tiputtu sieltä ryminällä. Kun omistaa tällaisen koiran, pysyy nöyränä. Tiedät ettet ole koskaan valmis, tiedät ettei koira ole koskaan valmis. Ei ole enää aikatauluja millekään asialle, ei ole suuria tavoitteita kiveen lyötynä. Sen sijaan opit iloitsemaan pienistä asioista, opit näkemään hiuksenhienon muutoksen, opit keräämään itsesi kerta toisensa jälkeen koska ei se ainakaan yrittämättä parane.


Viime syksynä tapahtui se, mitä koko vuoden olin odottanut. Hetki, kun huomasin, että meistä on tullut oikeasti tiimi. Se oli iso hetki tämän koiran kohdalla. Se halusi tehdä töitä minulle ja olla minun kanssa. Se alkoi keskittymään, kuuntelemaan, se alkoi oikeasti kysymään että mitä sitten tehdään yhdessä. Jotkut tututkin edelleen luulee, että muutos tapahtui itsellään. Yhtenä päivänä koira vaan heräsi ja tuumasi, että hitto pitäiskö olla tästälähtien vähän mukavampi ja alkaa tehdä yhteistyötä. Niin tai sitten se muisti olevansa se pehmeä, helposti koulutettava sheltti.

Äänenkäyttö on Nooasta aina sallittua!
Totuus kuitenkin on, että me tehdään Nooan kanssa jokapäivä hemmetisti töitä. Enkä tarkoita mitään tuntien treenausta, vaan sillä on samat kriteerit käytöksessä aina ja itse keskityän pysymään rauhallisena kaikissa tilanteissa. Sen lisäksi pidän huolen siitä, että se saa niin paljon liikuntaa kuin mahdollista, juoksee irti metsissä, näkee koirakavereita ja saa oikeasti fyysisestikin väsyttää itsensä. Pidän huolen siitä, ettei se olisi koskaan kipeä mistään tai jos niin ainakin se hoidetaan heti. Ja vahdin kuin haukka sen stressitasoa ja heti, jos se nousee liian korkeaksi, aloitetaan korjaavia toimenpiteitä.


Viime aikoina olen lähes jokapäivä huomannut miettiväni, että hitto miten hieno koira mulla on! Huolimatta kaikista sen puutteista, ongelmia ja haasteista. Tai ehkä juuri siksi. Tiedän, että en tosiaan saanut sitä koiraa, minkä halusin, mutta takuulla sain sen minkä tarvitsin. Ja en vaihtaisi sitä mihinkään maailmassa!


Kommentit

  1. Totuuden sanoja. Ja varsinkin matkan päässä, taaksepäin katsoessa ymmärtää miten paljon on saanut ja oppinut ♥ Ja olipas muuten kiva löytää teidän pähkinnät, terkkuja pikku-Harmaalle! ^_^

    VastaaPoista

Lähetä kommentti