Kavereita koko viikonloppu

Lauantaina koitti odotettu päivä. Päivä, jolloin Kina näki myös Suomeen tulleen siskonsa ekaa kertaa kasvattajalta lähdön jälkeen. Mukana menossa oli myös kaksi 12-viikkoista MAS-pentua. Kinalla, Haulilla ja Aadalla leikit lähtivät heti käyntiin Kinan siskon Maisan seuraillessa menoa sivumpaa jonkun aikaa ennenkuin uskaltautui menoon mukaan äitymään. Siskokset olivat kyllä niin samannäköiset ja eleet ja leikkityyli ja kaivausinto ihan samanlaisia. Siinä missä Kina on rohkea rämäpää, on Maisa puolestaan varovainen ja harkitsevainen herkkäsielu :) Kina ja Maisa olivat sellaista työmallia selvästi, pitkät jalat, kevyt kroppa ja lyhyt turkki. Toiset kaksi pentua taas olivat enemmän tukevampia ja paksuturkkisempia "show-linjaisia" :) Valtavan hauska parituntinen oli kyllä, toivottavasti pennut näkevät tulevaisuudessakin.





Sunnuntaina pakkasin molemmat koiraan  mukaan hakumetsälle. Nooalla oli todella hyvä päivä tällä kertaa. Ekana treeninä tehtiin norjalainen sekametsä, jossa näki kuudelta paikalta maalimiehen näyttäytyvän ja sen jälkeen sai hakea ne kuusi piiloa (kaksi siirtyvää maalimiestä) ja jestas että hakikin hyvin. Irtosi varsin hyvin, käytti nenäänsä ja ilmaisi haukkuen. Toinen kiekka otettiin neljällä maalimiehellä + yhdellä tyhjällä pistolla. Heti toka maalimies ihan takakulmassa ja niin vaan lähti hienosti hakemaan, kävi korkealla kalliolla tarkastamassa hajua ja löysi maalimiehen. Tyhjän piston teki hyvin ja syvälle ja muutkin maalimiehet löytyi hyvin ja maalimiehet saivat kaikki haukutettua siihen asti, että ehdin paikalle hakemaan koiran.

Kinalla oli ekaa kertaa maalimiehet piilossa. Antoivat pienen äänimerkin ja koira lähti kuin nato-ohjus metsään. Haki kaikki ilman mitään ongelmaa ja oli ihan yhtä onnessaan löytäessää piilossa olevan ihmisen kuin aina muutenkin :) Kina lopetti päivänsä tekemällä vielä pari ruutua ja sen jälkeen lyhyen jäljen. Jäljellä eteneminen on välillä vielä vähän hakusessa (kokonaisen kahden kerran jälkeen!) mutta nenäänsä käyttää kyllä sellaisella tohinalla :)


Nooan loppupäivän duunina oli olla apuna pitämässä lampaita laitumella, kun siirretään aitaa. Nooahan muutamaa viikkoa sitten kuljetti lampaat tuonne laitumella toiselta ja varsin näppärästi piti ne aitaamattomalla pellolla kunnes saatiin aita niiden ympärille tehtyä. Nämä lampaat on sille olleet viime kesänä tosi vaikeita, koska ovat hurjan kesyjä ja eivät väistä koiraa sitten yhtään. Nyt sille on vissiin tullut sen verran itsevarmuutta että saa tarvittaessa tökättyä niitä liikkeellekin jo :)
Nyt otti kyllä niin ihanan rennosti taas hommansa. Kun häntä ei tarvittu, niin kiersi laidunta ympäri jolkotellen, laidunsi keskellä lampaita ja nuuskutteli ja pusutteli niitä. Kun pyydettiin, niin siirsi poruukkaa vähän ja taas palasi takaisin lepotauolleen. On sen vaan ihana, kun ei tarvii kyllä pelätä, että se olisi ainakaan ilkeä lampaille :) Ja muuten ei myöskään koittanut edes lähteä pellon toisessa päässä olevien koirien luokse, koska eihän sitä nyt töistä kesken kaiken minnekään livetä!



Kommentit