Tauko tekee hyvää

Varsinkin nuorten koirien kanssa kannattaa minusta aina muistaa se, että tauko tekee aina hyvää. Oli sitten kyseessä mikä tahansa asia tai mikä tahansa laji. Ainakin meillä näin on ollut. Treeni-into itselle tokoon on aina löytynyt tauolta, koiralle taas rauha paimennuksessa.

Eilen todettiin, että puolen vuoden tauko agilityesteitä on näemmä myös tehnyt tehtävänsä. Nooa on siis kammonnut täyskorkeaa puomia aina. Jäykin jaloin kävellyt sen kyllä namien perässä mutta ei mielellään, eikä ikinä vapaaehtoisesti.

Laina-autolla matkalla treeneihin ja innokas apukuski!


Oltiin eilen hallilla treenaamassa hyppytekniikkaa ja innareita rakennellessani aloin kuuntelemaan, että ihankuin puomin pää olisi kolahtanut. Ja kyllä siellähän se harmaa koira viiletteli puomia innoissaan edes takaisin! Kutsuin pois ja kohta se oli siellä taas. Jotenkin oli palaset loksahdellut kohdalleen päässä ja korkeanpaikan kammo korjaantunut. Jatkoin rakentelemista ja aloin ihmettelemään että minne se koira nyt katosi ja sehän seisoi yläasentoon tuetun keinun päässä odottamassa apua että pääsee alas! Luojankiitos ei ollut hypännyt eikä koittanut kääntyä ja tulla itse alas. Opetus omistajalle, että jatkossa jos koira on hallissa vapaana kun teen jotain muuta, niin kaikki kontaktiesteet on taas tilkittävä! Pentunahan oli sellainen, että juoksi aina keinulle jollei jotain muuta käsketty.

Perussarja valmiina

Itse hyppytekniikkatreenit meni paljon paremmin kuin koulutuksessa! Perussarjassa koitin mediväliä (5 askelta) mutta oli selvästi turhan lyhyt ja kolautti aina tokavikan riman. Pidensin sitten lyhyeen maksiväliin eli tasan kuusi minun 37-jalan askelta. Ja sehän sopi. Viimeisellä esteellä meinasin joka kerta pää nousta, muuten tosi hyviä pehmeitä hyppyjä. Lopuksi otettiin vielä pari kertaa setpointia ja hyppäsi senkin oikein nätisti ja pehmeästi. Nyt meni koulutuksessa nykäisten hypätty korkeuskin tooosi nätisti yli.

Illalla olikin kotona varsin väsynyt ja nukkumiseen keskittynyt koira. Nooa oli viime viikolla keskiviikosta lauantaiaamuun äidilläni hoidossa työmenojeni johdosta ja viikonloppu tehtiin remppaa kotona. Ei ihmekään että väsyttää. Nyt taas itselläni huomenna lähtö työreissulle edessä ja taas Nooa pakkaa repun hoitopaikkaa varten. Sitten ei pitäisikään toivonmukaan koko keväänä olla työreissuja enää!


Kommentit